Limingan liikuntahalli la 11.02.2012 klo 19:00 (Huomioi tavallista myöhäisempi alkamisaika!)
LNM:n sarjakautta on jäljellä neljän ottelun verran. Näistä kamppailuista kaksi nousee merkitykseltään yli muiden, eli kohtaamiset muita putoamiskamppailua vastaan taistelevien joukkueiden kanssa. Näistä nitro-otteluista ensimmäinen käydään tulevana lauantaina, kun sarjataulukossa kaksi pistettä Niittomiesten yläpuolelle sijoittuva Haukiputaan Heitto vierailee Limingassa.
Vierailijajoukkueen tavaramerkiksi on tarttuvan maalibiisin lisäksi muodostunut suoraviivainen, muttei välttämättä niin esteettinen pelityyli. Kursailematta pitkiä avauksia viljelevä Heitto järjesti jättiyllätyksen ennen joulutaukoa voittaessaan sarjakärki Merikoski SBT:n vieraissa, mutta sen jälkeen joukkueen toiminta on ollut vaatimattomampaa. HaHe on hävinnyt viimeiset neljä peliään maalierolla 9-47, joten kuntopuntari painottuu kotijoukkueen hyväksi. Yksi HaHe:n kauden ongelmakohdista on muodostunut maalinteon ympärille. Joukkue on tehtaillut selkeästi sarjan vähiten täysosumia, mutta samalla se on myös päästänyt runsaasti maaleja. Ainoastaan kotijoukkue LNM on antautunut sarjakauden aikana useammin. Näistä tilastoista voidaan syyttää erityisesti muutamaa rökäletappiota, jotka eivät ainakaan kaunistele joukkueiden maalisarakkeita.
Joukkueiden syyskauden kohtaaminen päättyi haukiputaalaisten juhliin, kun LNM joutui taipumaan sekavan esityksensä jälkeen 6-9-tappioon. Pahiten liminkalaisia körmyyttivät hyökkääjät Joni Vainio ja Jimmy Lindholm, jotka ovat muutenkin olleet kauden mittaan HaHe:n syömähampaita. Vastaavasti LNM:n paras maalintekijä Henri Tiikkaja oli edellisessä UIFK-kotipelissä sellaisessa tikissä, että tehokkaalta snaipperilta on odotettavissa osumia myös lauantaina.
Copyright © 2011-2012 Limingan Niittomiehet, All right reserved.
Designed by ThemeXpert