Slide3
Slide2
Slide1

Otteluraportti NSB – Limingan Niittomiehet 7-9 (2-1,3-3,2-5)

Limingan Niittomiesten piti matkata Rovaniemelle asti, jotta se pääsi maistamaan voiton hunajaista maljaa. Sarjan jumbokamppailu kääntyi lopulta kolmannessa erässä vierailijoiden hyväksi, kun NSB:n vauhti hyytyi ja vierailijat ottivat vankemman rutiininsa turvin otteen voitosta. Näin ollen elintärkeät pisteet matkasivat Liminkaan ja samalla joukkue sai toivottavasti sen tarvitsemansa sysäyksen nousulle kohti sarjan alempaa keskikastia.

Ottelu alkoi piinallisen pitkän ja transilvaniamaiseen kauhuelokuvamaailmaan sukeltavan alkukuulutuksen jälkeen NSB:n määrittelemässä tahdissa. Aggressiiviseen miesvartiointipeliin tottumattomat liminkalaiset eivät löytäneet lääkettä karvauspelin ratkomiseen ja vastaavasti kotijoukkueen nuorisokaarti viuhui puolustavan viisikon ohi oikealta ja vasemmalta. Kristian Rautio vei NSB:n johtoon jo kolmen minuutin kohdalla, kun peluri oli jäänyt vapaaksi takatolpalle. Aleksi Turunen tasoitti tilanteen Olli Hongan makeasta esityöstä, mutta kamppailussa runsaasti esillä ollut Joni-Arttu Sieppi vei joukkueensa johtoasemassa erätauolle. Kimmo Mankinen heilui Niittomiesten maalin edessä oivallisesti ja vain miehen komeat kopit pitivät tilanteen tyydyttävissä lukemissa.

Toisen erän alkupuoli jatkui NSB:n hallinnassa. Tosin ottelussa 1+3-tehot kerännyt Henri Tiikkaja osui Aleksi Turusen syötöstä, mutta kotijoukkue vyörytti lukuisia hyökkäyksiä LNM:n päätyyn ja tilanne oli pahimmillaan jo 5-2 NSB:n hyväksi. Vierasjoukkueen tunnetilaa kuvasi Samuli Saukon 3-5-kavennuksen jälkeinen tunnelma, kun joukkueen kapteeni Ilari Teerikangas joutui jopa komentamaan miehiään juhlapuuhiin. Vielä erän lopussa Jarkko Lotvosen pohje oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun Hannu Nikkisen laukaus kimpoili muutaman pompun jälkeen maalin perukoille. Kakkosvitjan harvinaisen epäsymmetrinen hyökkäys ja sitä seurannut osuma ei kerännyt kauneuspisteitä, mutta muodostui elintärkeäksi toiselle erätauolle siirtyvän LNM-miehistön itseluottamukselle.

Lauantaina rangaistuslaukauksessaan epäonnistunut Juho Rehula nosti vierailijat tasoihin, kun kolmatta erää oli kulunut vain muutaman minuutin verran. NSB yllätti starttaamalla erän passiivisesti ja pitkäkestoisen hyökkäysalueen painostuksen jälkeen peliväline päätyi lähes keskialueelta verkkoon asti. Eero Autere nosti rovaniemeläiset jälleen johtoasemaan, mutta laituriksi siirretty Lasse Lotvonen kuittasi muutaman minuutin kuluttua tilanteen 6-6-lukemiin miehen repertuaariin kuuluvalla, harvinaisen painavalla rannelaukauksella. Tämän jälkeen alkoi todellinen One Man Show: LNM:n puolustuksessa taituroiva ja ennen peliä kiikarilukemilla hyökkäyksiin tähynnyt Samuli Saukko riipaisi kaksi komeaa maalia, täydentäen samalla puolustajalle harvinaisen hattutempun. Kristian Rautio nosti kotiyleisön toiveita vielä parin minuutin kuluttua, mutta voitonhimoinen LNM-ryhmä taisteli ansiokkaasti ottelun loppuun asti. Toni Tuovila niittasi lopullisen ratkaisun tyhjään verkkoon, joten myös seuran puheenjohtajan ja huoltajan pitkä vieraspelimatka saavutti onnellisen päätöksen.

NSB:n edellä mainittu karvauspeli saavutti viimeisessä erässä lähes humoristisia piirteitä. Vaikka ottelun alkupuolella kyseinen toiminta olikin Niittomiehille myrkkyä, takaa-ajotilanteessa se vain helpotti johtavan joukkueen tilannetta. Pallo pyöri parhaimmillaan muutaman vaihdon verran lähes ainoastaan LNM:n maalin takana, kunnes tilanteet raukesivat. Ottelun kahden ensimmäisen erän kulkua sävytti myös runsas jäähymäärä. NSB jäähyili erissä kaikkiaan kuuden kakkosen verran ja Niittomiehetkin istui jäähyboksissa neljään otteeseen. Kotijoukkueen jäähyt tulivat lähinnä mailaan lyömisestä, mikä on ominaista miesvartiointipelissä, mikäli vastustajasta jäädään muutama askel jälkeen. Kolmannessa erässä tilanne kuitenkin rauhoittui ja ilmeisesti tuomaritkin siinä samalla, koska muutama selkäänajo olisi ansainnut boksikomennuksen. LNM:n alkukaudella onnistunut ylivoimapeli ei ole lähiaikoina ollut terävimmillään. Vaikka tällä kertaa viisikko pääsi jo lähemmäksi maalintekoa, joukkueen pakkopeliä tulee saada toimivammaksi sarjan kevätpuoli huomioiden.

Kauden avausvoitosta huojentunut Niittomiesten päävalmentaja Keijo Kekkonen puki sanoiksi sen, mikä oli luettavissa pelaajien kasvoilta. "Onneksi saatiin täysi pistepotti. Voittaminen on keskimäärin mukavampaa kuin häviäminen", Kekkonen totesi. "Viimeisen erän ketjutiivistys ja -muutokset tuotti tulosta. Ottelusta näki, että kumpikaan joukkue ei ole voittanut tai tottunut johtamaan. Karmeita virheitä läpi ottelun molemmilla puolilla", valmentaja päivitteli.

LNM:n parhaimmisto lauantain kamppailussa:

*** Samuli Saukko – Voittomaali ja pallovarma

** Juho Rehula – Maali ja loistavaa työskentelyä puolustuspäässä

* Kimmo Mankinen – Tärkeitä torjuntoja, joilla piti joukkuetta pystyssä pelin alussa

Sosiaalinen Media