Limingan Niittomiehet vieraili lauantaina kauden kolmannen kerran Oulun urheilutalolla ja saalis jäi yhtä laihaksi kuin edellisilläkin kerroilla. Sympaattinen sarjakärki Merikoski SBT teki selvän eron vierailijoihinsa jo avauserän aikana, kun tulostaulu näytti erän puolivälissä 4-0-lukemia. Niittomiehet piristyi illan edetessä, mutta loppunumerot olivat lopulta liminkalaisten peliesitystä mairittelevat. LNM antoi vastustajalleen aivan liikaa aikaa ja tilaa juoniensa punomiseen, lisäksi kotijoukkueen tehokkaat hyökkääjät iskivät LNM:n puolustusvirheistä. Kun Niittomiesten ilme äityi loppua kohti hieman aggressiivisemmaksi, aiheutti se jonkinlaista hässäkkää kotijoukkueen puolustuksessa.
LNM:n maaleista vastasivat Samuli Saukko ylivoimalla, Toni Tuovila, Jonne Saarnio ja Ilari Teerikangas. Niittomiesten parhaaksi pelaajaksi arvostettiin kesken ottelun maalin suulle vaihdettu Ville Juustila. "Paremmalle joukkueelle hävittiin, eikä päästy edes yllätyksen lähelle. Yksi päävastustajista on vastassa ensi viikonloppuna, joten ei murehdita tappiota sarjakärjelle", Niittomiesten päävalmentaja Keijo Kekkonen mietiskeli.
Merikoski-ottelun tähdistö:
*** Ilari Teerikangas - Ylivoimaisesti paras tuuletus
** Toni Tuovila - Työntekoa koko pelin ajan
* Ville Juustila - Kylmänä miehenä hyviä torjuntoja
Copyright © 2011-2012 Limingan Niittomiehet, All right reserved.
Designed by ThemeXpert