Limingan liikuntahalli la 25.02.2012 klo 18:30
Limingan Niittomiesten kauden kaksi viimeistä kamppailua käydään joukkueen omassa kotiluolassa. LNM:n mukavanoloinen nousuvire mitataan ensin tulevana viikonloppuna sarjanelosen toimesta, kun kemiläinen Sastamolo Kings saapuu haastamaan liminkalaisryhmän taistoon tärkeistä sarjapisteistä. Ottelu toimii pisteiden metsästyksen lisäksi tärkeänä kenraalina sarjakauden päättävää NSB-kamppailua ajatellen, jossa lopulta määritellään putoamiskurimukseen ajautuvat joukkueet.
Niittomiesten kauden toinen Lapin reissu osuu tulevalle viikonlopulle, kun liminkalaisjoukkue matkaa sarjan kärkikahinoissa kamppailevan RSB-Teamin vieraaksi. LNM kampesi viime viikonlopun HaHe-murskajaisten ansiosta pois lohkon jumbopaikalta, mutta joukkue tarvitsee vielä sarjapisteitä loppukauden putoamistaistoja ajatellen. Vastaavasti RSB on vain pisteen päässä nousukarsintapaikasta, joten molemmilla ryhmillä on asettaa panoksia lauantain kamppailuun. Joukkueet mittelivät alkukaudella tasaisissa merkeissä, kun RSB vieraili Limingassa. Ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen 5-5-tasalukemiin.
Limingan liikuntahalli la 11.02.2012 klo 19:00 (Huomioi tavallista myöhäisempi alkamisaika!)
LNM:n sarjakautta on jäljellä neljän ottelun verran. Näistä kamppailuista kaksi nousee merkitykseltään yli muiden, eli kohtaamiset muita putoamiskamppailua vastaan taistelevien joukkueiden kanssa. Näistä nitro-otteluista ensimmäinen käydään tulevana lauantaina, kun sarjataulukossa kaksi pistettä Niittomiesten yläpuolelle sijoittuva Haukiputaan Heitto vierailee Limingassa.
Oulun urheilutalo la 04.02.11 klo 18:30
Limingan Niittomiehet on lauantaina mielenkiintoisen haasteen edessä, kun joukkue kohtaa sarjakärjessä porskuttavan Merikoski SBT:n. Kauden aikana peräti kymmenen voittoa kerännyt oululaisryhmä vei joukkueiden aiemman kohtaamisen kolmen maalin erolla, mutta Niittomiesten ei tarvinnut hävetä tappiollista esitystään. Niittomiesten toimitus tavoitti liminkalaisten veräjää valtaosan kaudesta vartioineen Kimmo Mankisen, joka myöntää omaavansa pienen pätkän Merikoski-historiaa. "Merikoskesta historiaa ei kuitenkaan löydy kuin vesilinnun lennon verran, eli yksi kausi B-junnareissa. Rooli jäi turhankin vähäiseksi eikä kiinnostusta löytynyt jatkaa kauempaa", Kimmo toteaa. MKSBT tunnetaan mielipiteitä herättävänä seurana ja Kimmo antaa tähän oman arvionsa. "Merikoski herättää varmasti jokaisessa omanlaatuisia tuntemuksia, ja todennäköisesti kaikki johtaa seuran ylimpään ja korkeimpaan hallintoon. Räikeät persoonat (Tuhille terkkuja) ja omalaatuinen ajattelutapa lajista niin sanottuun "Koski-tyyliin" on jäänyt legendaksi. Eteenpäin siellä on kyllä mielestäni menty!", Mankinen analysoi.
Limingan liikuntahalli la 28.01 klo 18:30
Limingan Niittomiesten kausi jatkuu kotiottelulla oululaista UIFK:ta vastaan. Syyskaudella UIFK:n jyrän alle jäänyt LNM kärsi viime viikonloppuna tappion Ruukin Innon vieraana, mikä ei ollut toivottua jatkumoa tärkeälle OYUS-voitolle. Sarjan keskikastiin sijoittuva UIFK tasasi edellisessä ottelussaan pisteet Kellon Lyöntiä vastaan.
Copyright © 2011-2012 Limingan Niittomiehet, All right reserved.
Designed by ThemeXpert