Slide3
Slide2
Slide1

Otteluennakko Limingan Niittomiehet – OYUS

Limingan Niittomiesten edustusjoukkueen syksy oli murheellinen, eikä sarjakauden toinenkaan puolisko alkanut kovin riemullisissa merkeissä. Edellisessä ottelussa Kellon Lyönti vastasi LNM-historian suurimmista tappiolukemista, joten murskatappiota seurannut muutaman viikon mittainen joulutauko oli pelaajistolle enemmän kuin tervetullut. Joukkue pääsi lataamaan tyhjiksi valahtaneita akkujaan ja samalla siirtämään ajatuksiaan pois salibandysta.

Niittomiesten uusi vuosi käynnistyy tärkeällä koitoksella Oulun Yliopiston Urheiluseuraa vastaan. LNM:n päävastustajiin lukeutuva oululaispoppoo sijoittuu hieman yllättäen sarjataulukon tyvipäähän, eikä se ole kuin neljä sarjapistettä kotijoukkuetta edellä. Joukkueiden välissä sarjataulukossa on ainoastaan rovaniemeläinen NSB, joten näiden kolmen joukkueen keskinäiset ottelut tulevat varmasti sanelemaan paljon kevään putoamiskarsintoja silmälläpitäen. OYUS:n selkeästi ahnaimmat pisterohmut alkukauden osalta ovat olleet hyökkääjät Olli Yrjämä, Teemu Södö ja Janne Pahkala. Erityisen lisähuomion ansaitsee Yrjämän persoonallinen rysty-vanhanaikainen, jonka kanssa liminkalaispuolustus saa olla varpaillaan.

Niittomiehet lämmitteli alkuviikosta Kempeleen Kirin juniorijoukkuetta vastaan ja otti voiton muutaman maalin erolla. Tuloksellisesti nihkeähkö esiintyminen antoi kuitenkin joukkueen valmennusjohdolle tärkeää informaatiota koskien kentällisten rakentamista, koska valinnanvaraa pelaajistosta löytyy.  Jo ennalta leveä LNM-miehistö saa lisäksi loppukaudeksi muutaman täsmävahvistuksen, kun aikaisemminkin Niittomiesten riveissä torjunut Ville Juustila saapui haastamaan Kimmo Mankisen maalin suulla. Vastaavasti hyökkäyskaartia vahvistaa Niittomiesten kakkosjoukkueesta paluun tekevä, rutinoitunut ja meritoitunut sekä monissa liemissä marinoitunut Matti Lielahti. Myös puolustus saa oivallisen lisän, kun liminkalaistaustainen OLS-apuri Jari Karjalainen siirtyy vahvistamaan kasvattajajoukkuettansa Ruukin Intoa vastaan käytävästä ottelusta lähtien. Toisaalta Niittomiehet koki menetyksen Marko Luukkasen siirtyessä kevääksi Etelä-Suomeen siviilityön perässä, mikä merkitsee ainakin pukukoppidesibelien romahtamista.

Vuoden ensimmäinen kotiottelu käydään Limingan liikuntahallilla lauantaina 14.1 klo 18:30. Tervetuloa kannustamaan kotijoukkue voittoon!

Sosiaalinen Media